20. kesäkuuta 2017 | Maria Korteila

Suomi saa yhden suuren rakentajan

YIT ja Lemminkäinen kertovat sopineensa yhtiöiden yhdistymisestä sulautumisella. Yhdessä yhtiöt muodostavat suuren suomalaisen rakennusyhtiön, jonka liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa. Yhdistyneellä yhtiöllä on noin 10 000 työntekijää 11 eri maassa.
Juhannusviikon superuutinen on herättänyt monenlaisia mielipiteitä. Aamulehdessä rakennusneuvos Jukka Terhonen arvioi fuusion piristävän kilpailua ja lisäävän muiden rakentajien tarvetta terästäytyä.
Twitterissä Pohjola Rakennuksen toimitusjohtaja Juha Metsälä‏ puolestaan huolehti siitä, syntyykö nyt Suomeen samanlainen tilanne kuin Ruotsissa, jossa markkinoita hallitsevat "kankeat isot toimijat".
Yleisradion jutussa Aalto-yliopiston rakennustekniikan apulaisprofessori Antti Peltokorpi pitää Lemminkäisen sulautumista YIT:hen järkevänä tekona, koska yhdistymisen avulla yhtiön näkyvyys ja painoarvo kasvavat, mikä parantaa menestymismahdollisuuksia Pohjois-Euroopan markkinoilla.
Yhtiön perustelevat fuusiota sillä, että yhdistyminen luo taloudellisesti vahvan yhtiön ja sillä, että yhtiöiden liiketoiminta-alueet täydentävät ja tasapainottavat toisiaan sekä parantavat yhtiöiden suhdannekestävyyttä.
YIT:n hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria kommentoi, että YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisellä syntyy vahva pohjoiseurooppalainen pelinrakentaja ja uudistaja. Käykö todella näin, jää nähtäväksi, mutta nyt hartioiden leveys on samaa sarjaa ruotsalaisten kilpailijoiden kanssa.
Yhdistyvä yhtiö toimii 11 maassa, mutta kansainvälisyydessä riittää vielä paljon tehtävää: liikevaihdosta noin 70 prosenttia tulee Suomesta.

 

Blogiarkisto

  1. 2017
    1. marraskuu (3)
      1. Mikä ihmeen GRI?
      2. Allianssilla kohti yhteisiä tavoitteita
      3. Kasvaako raha puussa?
    2. lokakuu (11)
      1. Suomi rakentaa eniten asuntoja Euroopassa – tarua vai totta?
      2. Coworking vallankumous – toimistotyön muutos
      3. Hyvinvointia kiinteistöjen äänimaailmoilla
      4. Tehdäänkö rakennukset betonista, puusta vai teräksestä
      5. Energiatehokkuuden kolmoisvoitto Pitäjänmäellä
      6. Kenelle kellot soivat
      7. Tämä ei mennyt niin kuin Strömsössä
      8. Hyökkäys Pearl Harboriin tulee kylmäaineiden käyttäjille kalliiksi
      9. Kuortaneen Urheiluopisto leikkasi 23 % energialaskusta – näin se tehtiin
      10. Korjausvelka tarvitsee sijoittajia
      11. Opiskelija-asunnot kansainvälisesti kiinnostava kiinteistösijoitusluokka
    3. syyskuu (8)
      1. Kuka nappaa Keskon konttorin kolmannen osan?
      2. Voiko rakennusten mittausdata olla sijaintiakin arvokkaampaa?
      3. Ovatko datakeskukset uusi kiinteistösijoitustuote Suomessa?
      4. Aurinkosähkö vastaan muu kiinteistöjen energiatehokkuus
      5. Valtion raha väylien kehittämiseen kääntyy kasvuun
      6. Nordean pääkonttori ei tarvitse konttoria
      7. Digitaalinen kaksonen
      8. Mitä tapahtuu toimitilojen rakennusmarkkinoilla Euroopassa?
    4. elokuu (5)
      1. Tyhjä toimistotalo voi pelastaa koulun
      2. Healthy Buildings: Fad or the Future?
      3. Digitaalisuus tuo tilojen käyttäjät keskiöön
      4. IMF:n usko Trumpiin loppui
      5. Kuplavaroitus Keski-Euroopassa
    5. heinäkuu (1)
      1. Visionäärejä tarvitaan rakentamisessakin
    6. kesäkuu (8)
      1. Kuinka Lean voisi tehostaa terveydenhuollon toimintaa?
      2. Juhlitaanko 2027 virtuaalitodellisuuden kymppisynttäreitä?
      3. Stockmannista tuli kiinteistöyhtiö
      4. Havainnekuvien anatomia
      5. Suomi saa yhden suuren rakentajan
      6. Älä anna IoT:n viedä koko kättä
      7. Paluu menneisyyteen on heikko strategia
      8. AKA - asiantuntevaa apua arvonmääritykseen
    7. maaliskuu (4)
      1. Enemmän irti aurinkosähköstä
      2. Järjen ääni konversioperiaatteisiin
      3. Kiinteistösijoitusmarkkinat kasvavat – mutta mihin suuntaan?
      4. Lämpöpumppujen suosio kasvaa – vältä näitä virheitä
    8. tammikuu (1)
      1. Kiinteistön omistaja maksaa laskun Suomen energiastrategiasta
  2. 2016
    1. joulukuu (2)
      1. Normien höllentämistä täyskiellolla?
      2. Asuntoluottodirektiivi – miten vakuudet arvioidaan jatkossa?
    2. marraskuu (2)
      1. Energiasaneeraus pienentää kiinteistön omistajan riskejä
      2. Mitä Trump tarkoittaa?
    3. lokakuu (5)
      1. Työkalut tehokkaaseen kiinteistömarkkinointiin
      2. Mitä jos laitettaisiin koulut kuntoon?
      3. Eroon korkean talon kammosta
      4. Uusi teknologia valtaa kiinteistömarkkinointia - Oletko valmis?
      5. Energiatehokkuus on parempi kuin energiansäästö
    4. syyskuu (1)
      1. Miksi markkinoida kiinteistöjä internetissä?
    5. elokuu (2)
      1. Digitalisoimassa kiinteistöalaa
      2. Kaavoituksen kirous
    6. heinäkuu (1)
      1. Kuusi karua kertomaa Brexitistä
    7. kesäkuu (1)
      1. Capman voi myydä Tanskan-portfolionsa salkkukauppana
    8. toukokuu (3)
      1. Sosiaalisesti kestävä bondi
      2. This is Helsinki City Life
      3. Hotellisektori haavoittui, mutta ei vakavasti
    9. huhtikuu (5)
      1. Mikä tekee uudesta toimistosta ympäristöystävällisen?
      2. Vallilan uskomaton elämä
      3. Kunnon potku asuntorakentamiselle
      4. Kiinteistömarkkinoiden rakenne murroksessa
      5. Oikea työympäristö silloin, jos aivot saisivat valita
    10. maaliskuu (4)
      1. Sadan vuoden asuntolaina
      2. Päätyykö Stockmann myymään kiinteistönsä?
      3. Nopeat kokoukset – lisää tehokkuutta ja työtyytyväisyyttä
      4. Normitalkoot etenevät
    11. helmikuu (3)
      1. Pelottelun aika ei ole ohi
      2. Hyvän ja tosi hyvän ero
      3. Hyvä olo ja hauskuus kuuluvat työpäivään
    12. tammikuu (4)
      1. Miksi sovitaan vain aikeista?
      2. Innostavia ideoita maailmalta
      3. Voiko työpaikalla viihtyä liian hyvin?
      4. Hotellisektorilla kuhisee
  3. 2015
    1. joulukuu (1)
      1. Ennustamisen sietämätön vaikeus
    2. marraskuu (2)
      1. Miten Rossilahdesta tuli Cruise
      2. Lopettakaa ruikuttaminen, suomalaiset!
    3. lokakuu (1)
      1. Kun sata kiinalaissijoittajaa Lontooseen meni
    4. syyskuu (3)
      1. Valistuksen talosta valitusten taloksi
      2. Laki muuttuu, muuttuuko mikään?
      3. Tukevatko yrityksesi toimitilat strategiaasi?
    5. elokuu (1)
      1. Kiinabuumi voimistuu
    6. heinäkuu (2)
      1. Rakennuslupatilastoja ei kannata säikähtää
      2. Kreikka vaikuttaa – mutta miten?
    7. kesäkuu (2)
      1. Kuinka suora on suora?
      2. Velanmaksun vaikeudesta
    8. toukokuu (2)
      1. Miksi tilaisit Kiinteistö-uutiset?
      2. Talot suojaavat meitä